torstai 31. joulukuuta 2015

Pirskahtelevaa uutta vuotta!

Uusi vuosi on vaihtumaisillaan ja juhlatunnelmaan pitäisi virittäytyä? Kokeile kirpsakkaa limoncello-spritzeriä! Ohje on alun perin Maku -lehdestä.

Tarvitset:
1 rkl sitruslikööriä
1/2 dl makeaa kuohuviiniä
1/d dl kivennäisvettä
1 kpl kumkvattia
 
Tee näin:
Viilennä ajoissa kaikki raaka-aineet. Kaada lasiin ensin likööriä, sitten kuohuvaa ja lopuksi kivennäisvettä. Viimeistele kumkvattiviipaleilla. Tarjoa limoncello-spritzer uuden vuoden aaton alkumaljana lämpimien leipien kanssa.


Meillä otetaan uutta vuotta vastaan ystäväpariskunnan luona, isolla porukalla mutta lasten ehdoilla :)
Mites teillä?

ONNENHETKIÄ VUOTEEN 2016!
Toivottavasti näemme taas ensi vuonna jouluvalmisteluiden merkeissä ♥

torstai 24. joulukuuta 2015

Jouluntoivotus!

Jouluaatto on täällä alkanut riisipuurolla, hautausmaakäynnillä, joulusaunalla ja joulurauhan julistuksen kuuntelemisella. Nyt kevyttä välipalaa ja kolmelta sitten papan herkkupatojen ääreen :) Joulupukin vierailua täällä odotellaan jo jännitys huipussaan :)

Toivon teille kaikille lukijoille rauhaisaa ja lämminhenkistä joulua ♥

tiistai 22. joulukuuta 2015

Tunnelmallinen kuusenhakuretki ja joulupuun hoito-ohjeita

Meillä perinteeksi muodostunut (jo 2. kerta ;) kuusiretki Marttilaan tehtiin tänään. Siellä sijaitsee Heimo Mattilan omistama Pellonperän tilan joulukuusimetsä. Silmänkantamattomiin toinen toistaan kauniimpia kuusia, jotka ovat kasvaneet ja komistuneet osin jopa 20 vuotta! Lapset vilahtelivat kuusirivien väleissä toisiaan jahdaten :D Ei tarvinnut kauaa etsiä, kun jo törmäsimme täydelliseen kuuseen.

Kuusi kaadettiin yhteistuumin, isännys sahasi ja pojat työnsivät kumoon. Heimo kertoi, että  jo puolen tunnin jälkeen kuusen kaatamisesta pihka muodostaa kuusen tyveen 'tulpan', eikä se pysty imemään vettä. Eli juuri ennen kuin puun laittaa kuusenjalkaan, tyvestä pitää sahata siivu pois (rungosta ei saa poistaa kuorta).

 
Kuusen kaatamisen jälkeen kävelimme joen vierttä tilan ihanalle ja tunnelmalliselle nuotiopaikalle. Paikka oli kuin keidas keskellä satumetsää! Iltasella vähän joen toisella puolella oleva kasvihuone valoineen valaisee koko tienoon punertavaksi. Silloin tunnelma olisi varmaan ihan huikea!
 
 
 
Kirmaamisen jälkeen lapsille maistui makkarat paremmin kuin hyvin ja jälkiruokana herkuteltiin pipareita.
 
Kuusi kävi vielä poseeraamassa vanhojen kärryjen kyydissä ennen pussittamista. Joulukuusen pussittaminen kannattaa, niin sitä on helpompi kuljettaa sekä siirtää ehjänä sisätiloihin.
 
 
Mistä sinä hankit kuusen? Vai hankitko? Vai löytyykö teiltä kenties joulumänty..? :)
Alta löytyy vielä vinkkejä joulupuun hoitamiseen.
 
 
KUUSENHOITO-OHJEITA

Kuusen sulatus
Jäinen kuusi pitää sulattaa hitaasti ennen kuin se asetetaan jalkaan. Sulatuspaikaksi käy viileä tila, jossa on vain muutama lämpöaste. Puun annetaan sulaa muutaman vuorokauden ajan. Puun tyven pitää olla vedessä koko sulatuksen ajan. Jos käytettävissä ei ole viileää tilaa, voit viedä puun pesuhuoneeseen. Laita tyvi vesiämpäriin ja suihkuta neulasisto välittömästi kylmällä vedellä. Toista kylmä suihku muutaman tunnin kuluttua. Puu on valmis jalkaan asetettavaksi noin 8 tunnin jälkeen.

Kuusen jalkaan asettaminen
Ota kuusesta pois kuolleet neulaset ja ravistele roskat irti. Mittaa huoneen korkeus ja lyhennä kuusi sopivaksi. Sahaa ainakin muutama sentti tyvestä pois. Puun tyven tulee mahtua ohentamattomana jalkaan. Tyvestä ei saa poistaa kuorta. Kiristä jalan ruuvit ja pystytä kuusi.

Kuusen hoito sisätiloissa
Puun tyven leikkauspinta tulee pitää vedessä koko ajan. Vettä ei saa päästää loppumaan. Veden kulutus on suuri ensimmäisen vuorokauden aikana. Usein kuusenjalan vesitila on niin pieni, ettei se riitä vuorokaudeksi. Kuusenjalkaan voi tehdä reiän ja asettaa jalan tilavaan vesiastiaan. Näin kastelusta ei tarvitse huolehtia niin usein.

Nämä hoito-ohjeet siis annettu Heimon pitkällä kokemuksella. Mattilan tila kuuluu myös Joulupuuseuraan, jonka tarkoituksena on edistää mm. kuusien kasvattajien toimintaedellytyksiä Suomessa.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Kolme päivää...

Joulu on jo ihan ovella!
Oma aikani on mennyt loppuvuoden työkiireissä, mutta tämä ilta oli pyhitetty joulusiivoukselle. Nyt on siis siisti koti ja kynttilät palaa. Tästä se joulu alkaa! Pieni lumipeite on ilmeisesti vähän liikaa pyydetty, mutta koitetaan saada joulutunnelmaa ilman sitäkin. Huomenna mennään kuusenhakureissulle koko perhe ja siitä raporttia seuraa :) Tilasin mattimyöhäisenä eilen savukalkkunan kaveriksi joululaatikot ja muutamia salaatteja Seurahuoneelta. Eiköhän niillä saada masut täyteen joulun pyhinä. Onneksi aattona pääsee valmiiseen herkkupöytään.


 
Mites teillä jouluvalmistelut etenee? Teetkö jouluruuat itse, tilaatko valmiina vai kumpaakin..?
 
JOULUTUNNELMAA ILTAASI!

lauantai 19. joulukuuta 2015

Jouluiset kysymykset & vastaukset

Mut on kahdelta taholta haastettu vastaamaan jouluisiin kysymyksiin. Tässä vihdoinkin vastauksia! :) Joten Taina K. Mansikkatilan mailta ja Hensku Sydämellistä -blogista, täältä pesee! :)  

TAINAN KYSYMYKSET:
 
1. Mikä on lempijoululaulusi?
2. Lahjoja aikuisille, kyllä vai ei ja miksi niin?
Vain omalle puoliskolle. Muille aikuisille pieni joulumuistaminen, ei varsinaista lahjaa. Lapsia ja kummilapsia on niin monta...
3. Ihanin joulumuistosi?
Liittyy lapsuuteen ja lapsuuden joulujen tunnelmaan.
4. Mikä on paras joululahja, jonka olet koskaan saanut?
Kyllä se on tämä sormus.
5. Mitä toivot lahjaksi tulevana jouluna?
Ei ole toiveita. Kunhan lapset ovat onnellisia :)
6. Mitä antaisit lapsen miesopettajalle lahjaksi jouluna?
Jonkun miehisen herkun/suklaan/kahvin :)
7.  Meidän perheen herkkua jouluna?
Savukalkkuna.
8. Mikä luo joulutunnelman?
Tunnelmavalot, kynttilät, hyvä ja kiireetön fiilis.
9. Lempijoulukukkasi?
Valkoinen hyasintti.
10. Jos saisit joulumantelin, mitä toivoisit?
Toivoisin kaikille vähävaraisille perheille apua edes jouluksi.
11. Joulun lempituoksu?
Hyasintti! :)


HENSKUN KYSYMYKSET:
1. Mitä toivot tänä vuonna joululahjaksi itsellesi?
Iloista joulumieltä! :)
2. Joululaulujen top 5
Viittä en osaa luetella, mutta Varpunen Jouluaamuna pitää kärkisijaa.
3. Jouluperinne, josta et luovu
Joulukuusen kaataminen, sisään tuominen ja koristelu!
4. Oletko aloittanut jotain uusia, omia jouluperinteitä? Millaisia?
Aamuinen riisipuuro, päiväsauna.
Surullisempana, uusimpana jouluperinteenä tulee isäni haudalla käyminen.
5. Varhaisin joulumuistosi
Kauhu, kun joulupukki tuli :D
--> Psst. tämän linkistä löytyvän haasteeni saa edelleen itselleen napata!
6. Mikä on jouluruokasuosikkisi, entä -inhokkisi?
Suosikkina lanttulaatikko ja rosolli. Inhokkeja ei taida olla.. Lipeäkalakin menee ;D
7. Paras joulusuklaa?
Paradisin rommirusina :P
8. Erikoisin/tylsin joululahja, jonka olet saanut?
Eipä muistu mieleen... Lahjat ovat olleet aina ilmeisen kivoja :)
9. Joulu omassa rauhassa vai sukuloiden? 
Kumpaakin :)
10. Hyasintti, amaryllis vai joulutähti?
Hyasintti!  ♥
11. Mitä aiot tehdä joululomalla?
Ei taida varsinaista lomaa olla, mutta koitan rauhoittua ja nauttia.


Kiitos Taina ja Hensku kivoista kysymyksistä!


ENÄÄ 5 PÄIVÄÄ JOULUUN!
Oletko valmis..?

torstai 17. joulukuuta 2015

Uudet muodot!

Ei sentään bloggaajan uudet muodot, vaikka nekin tässä joulusyömingeissä on vaarassa muuttua epäedulliseen suuntaan ;D Kyse on siis joulutorttujen uusista muodoista! Mitä moninaisempia torttuja on näkynyt tänä vuonna leivottavan - mopseja, enkeleitä ja vaikka mitä :)


Eilen torttuja paistaessa kokeilin minäkin niistä muutamia ja taisin puolivahingossa keksiä vähän uusiakin.. Ainakaan tällaiseen kuusitorttuun en törmännyt Instagramissa, kun hain kuvia Dronningholmin tagilla #uudetmuodot.

 
Kuusitortussa on kaksi taikinaneliötä leikattu kulmasta kulmaan. Ja neljä kolmiota sitten aseteltu peräkkäin ja hillot sipaistu puunrungoksi. Laitoin myös raesokeria kuusen oksille :)

Sitten on luvassa vähän viimevuotistakin satoa, nimittäin silloin meni tortut ja piparit sekaisin, kun tein joulutorttuja piparkakkumuoteilla! Aika söpösiä suupaloja niistä tuli :D Jouluisen kahvipöydän kokonainen joulutorttu on mun mielestä aika raskas ja täyttävä (varsinkin jouluaterian jälkeen..) - mieluummin valitsisin tällaisen minitortun :)


 
Oletko kokeillut näitä uusia muotoja? Vai vannotko tähtitorttujen nimeen..? :)
 
..TASAN VIIKKO JOULUAATTOON!
TOUHUKASTA TORSTAITA KAIKILLE!

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Anna lahjaksi toivoa.

Ehtikös teillä joulukortit postiin? Meillä ei tänä vuonna ehtinyt. Tai oikeastaan kortteja ei edes valmistunut. Viime vuonna sentään syntyi jonkinmoiset kortit, vaikka eivät nekään postioffiisiin saakka päässeet :) Joulukortithan ehtii vielä postittamaan 21.12. mennessä, mutta vaan vähän kalliimmalla postimaksulla.  Niin ihana kuin joulutervehdyksiä onkin saada ja lähettää, niin onneksi on muitakin tapoja muistaa lähimmäisiä ja levittää joulumieltä. Tänä vuonna tein lahjoituksen Syöpäsäätiölle ja lähetin heidän sivujensa kautta sähköisen joulukortin.

http://syopasaatio.fi/lahjoitus-joulukortti/
Kuvaa klikkaamalla pääset lahjoitussivulle.
 
Kuuluuko lahjoitukset tai hyväntekeväisyys Sinun jouluusi? Kerro millaiset!
 
Osallistuin taas tänäkin vuonna muutamilla paketeilla Joulupuu -keräykseen sekä Jouluapua -ryhmän kautta vähävaraisten perheiden auttamiseen. Auttamisesta tulee paras joulumieli ♥
 
Mut hei 8 PÄIVÄÄ JOULUUN.. (iik!)

tiistai 15. joulukuuta 2015

Tervetuloa glögille!

Aivan mahtavaa, että täällä etelässäkin on vihdoin lunta maassa! Kyllä se joulufiiliskin vaan nousi ihan eri sfääreihin, kun maa muuttui valkoiseksi ja vesisateet ovat ainakin hetken tauolla... Ajattelin vinkata teille tosi hyvästä glögistä samalla kun kävin villassa fiilistelemässä. Herrljungan valkoviiniglögi on nimittäin ihan viimeisen päälle herkkua! Glögiä kuvataan Alkon sivuilla näin: Vaaleankeltainen, hedelmäinen, sitrushilloinen, inkiväärinen, kanelinen, neilikkainen.
 
 
Pipareitakin leivottiin lasten kanssa eilen. Yllättävää kyllä 2,5 -vuotiaalla riitti eniten kärsivällisyyttä (jopa enemmän kuin äidillä) kaulia taikinaa ja painella kaikilla mahdollisilla muoteilla kuvioita.
 
 
 
 
Isännys oli ostanut tuollaisen kuvissa vilahtelevan kauniin kuparinauhavalosarjan, jota luulin ensin osaksi jotain purettua sähkölaitetta, mutta kun tajusin asian oikean laidan - ihastuin! Aivan ihana valolanka - näitä pitää saada useampi.
Vähemmän onnistunut ostos toiselta puoliskolta oli tuo 'kaksmetrinen' kanelitanko höystettynä kaikenmoisilla härpäkkeillä! En edes tiennyt tuollaisia jättitankoja olevan olemassa.. :D
 
 
ENÄÄ 9 PÄIVÄÄ JOULUUN..!
 

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Voi hyvin!

Tämä vuosi ja joulunalusaika ei ole ollut helpoimmasta päästä. On eletty pelottavaa ja stressaavaa aikaa, kun olen seurannut läheltä isäni syöpätaistelua. Varmasti tähänastisen elämäni rankin ajanjakso. Isäni kuolemasta tulee huomenna vasta tasan kaksi kuukautta. Vähän ennen hautajaisia minuun otti yhteyttä Voi Hyvin -lehti, kun olivat löytäneet blogini Facebookista ja etsivät talvi-ihmisiä haastattelua varten. Vaikka elämä koettelee, tällainenkin pieni asia kaiken huolen ja surun keskellä piristi mieltä ja lupauduin heti mukaan. Joulublogini kirjoittaminen ja iloisten asioiden jakaminen muiden jouluun hurahtaneiden kanssa tekee hyvää ja tuo toivottua vastapainoa, kun mielen päällä on isoja asioita. Vaikka postaustahtini ei tänä kautena ole päätä huimannut, olen hyvin iloinen, että olette pysyneet kyydissä mukana ♥

 
Ja tästä syystä siis joulukuusikin kannettiin sisään jo marraskuussa ;D
Käykäähän lehtihyllyjen kautta, jos kiinnostaa kolmen erilaisen talvi-ihmisen tarinat :)
 
KIVAA KESKIVIIKKOA!
(Psssst. enää 15 päivää jouluun!)

tiistai 8. joulukuuta 2015

Jouluherkkuja tarjolla!

Ensimmäiset jouluherkut ovat vihdoin syntyneet, kun sain aikaiseksi tehdä riisisuklaata! Ohje on alunperin Valion, mutta koska aina vähän pyrin ohjeita omanlaisiksi muuttelemaan, niin jätin piparkakkumausteen pois, koristeluun käytin karkkirouhetta sekä pistaasipähkinää ja tein suklaat piparkakkumuotteihin. Varsinkin karkkikeppirouheella koristellut ja maustetut riisisuklaat olivat tosi kauniita sekä herkullisia! :P



AINEKSET:
 
250gr taloussuklaata
1 dl kuohukermaa
2 rkl voita
7 dl riisimuroja 
(1 tl piparkakkumaustetta)
 
OHJE:
  • Sulata suklaa keskiteholla mikroaaltouunissa tai vesihauteessa välillä sekoitellen.
  • Mittaa kattilaan kerma ja voi (+piparkakkumauste). Kuumenna. Anna jäähtyä hetki.
  • Sekoita joukkoon riisimurot ja sulatettu suklaa.
  • Lusikoi seosta paperivuokiin. Anna jähmettyä ja säilytä viileässä.
  • Jos teet suklaat piparkakkumuotteihin, niin muotit kannattaa voidella voilla/öljyllä, asetella tarjottimelle leivinpaperin päälle, painella massa tiukkaan muotteihin ja laittaa kylmään.
 
HERKULLISTA TIISTAITA!
 

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hyvä Suomi!


 
Itsenäisyyttä ja 2. adventtia juhlistetaan täällä sytyttelemällä kynttilöitä, rauhoittumalla, tekemällä hyvää ruokaa, kestitessä vieraita ja tietenkin pystyttämällä Linnan juhlien 'kisakatsomo'. Suomi ♥
 
Miten Sinä vietät itsenäisyyspäivää? 

lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulukoti rakentuu..

Lämpimät lauantaiterkut enenevissä määrin 'jouluistuvasta' jouluttelijan kodista! ☺






 
Jos ihastuit tuohon ihanaan joulukorttinauhaan, kurkkaa Suskan Koivula Design -blogiin!
 
TUNNELMALLISTA VIIKONLOPUN  JATKOA!

tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukuuta!

Eilen sytyteltiin ensimmäisen adventin kunniaksi kynttilöitä. Meillä adventtikynttilät jäi vain toteutusta vaille valmiiksi, niin päätinpä sitten että meillä sytytellään tänä vuonna adventteina se kynttilä, mikä eteen sattuu tulemaan :) Nyt vastaan tuli limupullo, johon kiepautin peltisen numeron kaulaan.
 
 
Joulukuu - joulubloggarin odotetuin kuukausi, mutta saapui kuitenkin niin varkain. Ja nyt ihana lähtölaskenta on alkanut! Enää 24 päivää jouluaattoon.. ♥
 
 
TERVETULOA JOULUKUU!

lauantai 28. marraskuuta 2015

Joulumarkkinoilla

Käänsin auton nokan tänään kohti Suomen Teijoa ja Masuunin joulumarkkinoita. Teijo on pienen pieni mutta idyllinen kylä, josta ei tunnu puuttuvan mitään! Omat lempikohteeni siellä ovat kyläleipomo sekä -panimo. Tänään kuulin, että Kyläravintola Terhossa on alettu paahtaa kahviakin ja maistiaisista päätellen pitää palata piakkoin kylille - hakemaan oma pussillinen kahvipapuja :)
Teijon Masuuni
'Satoja vuosia masuunin kranssilla Teijon ruukin työväki panosti oranssinpunaisessa hohteessa malmia piippuun. Alempana toiset laskivat masuunista sulaa takkirautaa muotteihin valettavaksi harkoiksi.'
 
'Masuunin kivimuurin rinnalla istuessa tulee tehneeksi mielessään aikamatkan yli 300 vuoden taakse. Kuumuus ja savu ovat väistyneet, mutta täällä suomalaisen teollisuuden syntyjuurilla aistii silti tuntuvasti menneen maailman.'

Teijo on täynnä historiallisia rakennuksia ja ne ovat kyllä aivan omaa luokkaansa. Kannattaa käydä visiitillä mihin vuodenaikaan tahansa.
No niin, takaisin niihin joulumarkkinoihin. Masuuni oli täynnä ihania käsityöläisten kojuja ja pöytiä, joita kolutessa vierähti tovi jos toinenkin. Tästä lähtee kuvaraportti kierroksesta:

 
 
 
 
 

Rakas poikani oli näköjään ottanut tällaisen kuvan, kun äiti kuvaili korviksia Instagramiin :)
 

 
 
Tässä yllä leikattiin lampaannahkaa ao. töppösiä varten.
 
 
 
 
Ihana iltapäivä Teijolla vierähti nopeasti ja paljon herkullisia juttuja tarttui matkaan. Joulumarkkinoilta ostin korvisten lisäksi omenan tuoksuisen suolakuorintavoiteen ja lapsille tuliaisiksi koristeltuja pipareita. Masuunilta suuntasimme vielä vierailulle kyläpanimolle, jossa maistelimme leipää ja juustoja. Sieltä mukaan tarttui isännälle oluita ja koko perheelle joululeipää.
 
Mihin joulumarkkinoille Sinä olet suuntamassa tänä vuonna..?